Näytetään tekstit, joissa on tunniste makuuhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makuuhuone. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sunnuntai, joka löi faktat pöytään


Jep, niinku otsikko antaakin ymmärtää, faktat on pöydässä. Ei saada weddingeihin ihan kaikkea, jonka luultiin olevan mahdollista. Nimittäin, ollaan jännätty koska omenapuun kukannuput aukeavat, ja tänään 26.5. huomattiin omppupuun olevan täydessä kukkaloistossaan.. kaunista mutta harmillista, koska ne oisivat saaneet aueta vasta heinäkuun puolenvälin aikoihin, niin oltais varmistettu että saadaan niitä koristeiksi, pöh!
No, onhan niitä nyt muitakin kukkia, mutta omppupuunkukat olis ollut niin sopivia muiden joukkoon, ne on niin kauniita, hempeitä ja romanttisia.

Sunnuntaita vietetään, ja ulkona on niin kiva ilma! Pikkasen tuulee, mut sekin on lämmintä. Peppi nautiskelee vuorotellen varjon, kirsikkapuiden ja kasvulavojen varjoissa :)


 Tässä niitä kauniita omenapuun kukkia!
Eikö olekkin kauniita? Ja olisi näyttävät ja halvat koristekukat touko-kesäkuun morsiammille :)



Mentiin heti herättyämme ulos aamukahville. On muuten parasta kesässä, kun saa tepastella paljain varpain pihalle aamukahville yöpaitasillaan!




Makkarissa vallitsee hallittu kaaos :P



Mitä teidän sunnuntai suunnitelmiin kuuluu?
Mun pitää lähtee kohta ajelemaan töihin, ei yhtään haittais jos olis ollut tänään vapaa..

Aurinkoista Sunnuntaita ! <3

perjantai 24. toukokuuta 2013

MuStAvALkOinEn


Tänään on ollut SUUUUR siivous päivä, onneksi sain äidi(stä)ltäni siivo(ojan)us apua! :)
Mamma laittoi hihat heilumaan niin, että mä katsoin parhaakseni poistua takavasemmalle, sillä oli ihan hyperisti energiaa heti aamusta :D Nyt on kotona puhdasta, täällä ei varmaankaan koskaan ole ollut näin puhdasta ja kiiltävää! 


Peppi pitää huolen, että sisälle kantautuu kaiken maailman roskia..



Odotan nyt jo että päästään sukeltamaan puhtaisiin lakanoihin <3


Vielä kun päälle saisi pukea Beach Housen 100% puuvillatrikoosta valmistetun yöpaidan :)


Ja kieriskellä samaisen merkin lakanoissa..





Alla olevat kuvat ovat parvekkeelta, joka on aivan täynnä pyykkiä tällä hetkellä.
Pesin NELJÄ koneellista tänään!?


Siivouksen jälkeen heitin mamin kotiin ja alettiin O:n kanssa leikkaan nurmikkoo, mä leikkasin yläpihan ja O alapihan. Mein on ruohonleikkuri niin hirvee viritys, että hävettää jos naapurit näkee :D




Huomenna taas töihin, ja illalla olisi vanhan sählyporukan reunion, mutta saa nähdä jääkö meikkiksen osalta välistä, kun olin jo keskiviikkona reissun päällä. Olin lavatansseissa kahden kaverin kanssa ja innostuin tanssimisesta niin, että sain houkuteltua O:n kanssani tanssikurssille! Osataan sit ainakin häissä yllättää kaikki :) todella huonosti vaan järjestetään noita tanssikursseja, joissa olisi kansantansseja. Huikatkaa jos tiedätte, että jossakin alkaisi kurssit! :)

Nyt pitäisi kiirehtiä suihkun kautta untenmaille!

Öitä :)


sunnuntai 27. marraskuuta 2011

1. ADVENTTI



Voi miten aika meneekin nopeasti,

Tänään jo 1. adventti, hui!

1. adventistahan alkaa joulunaika,

Ensi viikolla saa avata ensimmäisen luukun joulukalenterista,

Lehdistä bongattu jo ekat joulupukit,

Kynttelikköjä ja muita jouluvaloja alkaa jo näkyä,

Kaupat ovat pullollaan joulumakeisia, glögiä maisteltu ja ekat pikkujoulut vietetty!

Koska tänään oli 1. adventti, tein sen kunniaksi "parempaa" ruokaa.
Possun ulkofilee pihvejä, perunoita valkosipuli&yrtti kermaviilin kera ja salaattia.
Salaatti oli tosi hyvää, koska paistoin pannulla itse grutongeja ja päälle balsamicoo, niin teki se mausta loistavan, sain jopa kehuja :D






Laitoin lisää jouluvaloja ja huomenna aion laittaa jotakin joulukoristeita..
Jouluna lempivärejäni on ehdottomasti valkoinen, harmaa ja vanhanajan punainen..
Vihreetäkin pitää olla, mutta vain kuusessa ja havuissa esim. koristeena.
Nautin ylikaiken joulunajasta, nautin ihmisten kodeista, koska jokaisen koti on erilainen ja erilaiset koristeet, nautin jouluvaloista (kirkkaista), nautin glögin tuoksusta ja parasta on kun saa olla perheen kanssa <3 Jouluna mulla tulee aina ikävä isomummua, joka on jo taivaassa..



Rapussa on nyt ihanat valot, himmentimellä..
Mulla on jo selvät sävelet mitä haluan rappuun jouluksi, mutta kova kynnys tehdä uuteen pintaan reikiä :)



Ja hei, meillä on uusi sänky!!!


  1.  
    Uuden sängyn ansiosta yläkerta kiiltää puhtaudestaan :D



Lähdetään nyt moikkaamaan O:n vanhempia,
kun saapuvat kohta kotiin pikkujouluista Budapestistä..

Hyvää sunnuntaita Lukijoille! :)

Tsekatkaa --> MYYTÄVÄNÄ !

-noora

perjantai 3. kesäkuuta 2011

MÖKILLÄ

Hello!
Taas ehti kulua pitkään postauksessa,
mutta kun tää blogi ei oikein pelitä ja nettitikku kettuilee päin naamaa..
Vapaa viikonloppu meneillään ja työvuorolistakin näyttää melko hyvältä, kesälomaa ajtellen ;)
TJ 19 !! miinus vapaa päivät!!

No postauksen aiheeseen, edellispäivänä lähdimme yllätttäen illallla ajeleen mökille..
Ilma oli kuin morsian ja morsian kuin myrskyn merkki :) ei vaan, ilmat suosi!

(Kuvat ovat sekamelska kun en niitä jaksa mihinkään järjestykseen laittaa..)

Mökin parvekkeelta, Peppi kurkkii naapuri mökkiin :)



Olkkarista



Keittiöstä



Alakerran makuuhuonetta



Terassilta



Peppi päivystää laiturilla











Illalla kynttilät fiilistä luomaan :)



Itse en uskaltautunut (tietenkään) uimaan, koska pelkään kaloja, pohjaa ja kaisloja :)
Yksin en voi veteen mennä, koska silloin kalat hyökkää takuulla!
Peppi meni rohkeamman puoliskoni kanssa ja olikin melkoinen haju/mutapommi sen jälkeen, kun uimisen jälkeen on aina pakko mennä kieriin maahan.. : /












Miksi mökillä onkin aina kivaa ja rentouttavaa?
Tykkäättekö käydä mökillä?
Onko suunnitelmissa perinteinen mökkijuhannus?
Oletko jo kastanut talviturkkisi?


Täytyy painella tässä välissä vähän imuroimaan,
sittemmin palaan taas uuden postauksen kanssa kun vauhtiin pääsin :D

-noora

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Siivoulua yms..


Heippa kaikille! Kesäaikaan ollaan siiirrytty ja kelloja siirretty tunnilla eteenpäin..
Eilen, lauantaina heräsin jo ennen klo 07 aamulla kun koira päätti herettää nuolemalla naamaa ja huitomalla tassulla.. pakkohan se oli ylös nousta ja päästää koira ulos, vaikka kuvittelin illalla nukkumaan mennessä että nukun aamulla pidempään, koska illalla oli menoa luvassa.. En kuitenkaan saanut enää unta, niin aloin silittämään, ennen 07 lauantai aamuna!? Innostuinkin niin, että silitin kerralla koko talouden tyynyliinat ja pyyhkeet :) ah kuinka pehmeitä pyykeistä tulikaan!
Ostin Ikeasta meille näppärän pöytäsilityslaudan, juuri sopiva meidän käyttöön..



Uudet lakanat heitin pyykkikoneeseen ja sen
 jälkeen yläkerranparvekkeelle kuivumaan,
ja ne olivat kuivia jo parin tunnin päästä!


Samalla heitin tuulettumaan myös kaikki peitot, tyynyt, päiväpeiton jne..
Sitten odottelin sormet syyhyten, että mieheni heräisi, jotta pääsisin siivoamaan yläkertaa!
Ikkunat auki ja täysi tuuletus päällä :D taisi olla mieluisa herätys : / sorry!



Siivottuani vaihdoin uudet petivaatteet ja mikä tuoksu kun ne on kuivattu ulkona! greit :)



Sänky oli ihanan muhkea, kun meillä on untuvapeitot, niin ne "turpoavat" aina kun niitä tuulettaa :)



Kävimme myös syömässä anoppilassa, kuten on monta vuotta ollut tapana viikonloppuisin.. Kuinka ihanaa onkaan mennä valmiiseen pöytään vatsa kurnivana ja aina vielä äärettömän hyvää ruokaa! Nostan hattua :)
Sain myös mukaani kaksi ihanaa pehmosydäntä, jotka anoppini oli tehnyt..



Tämä alla oleva kuva meidän "pikku-eteisestä".



Ja toinen uusista pehmosydämistä..











Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille lukijoille ja satunnaisille kävijöille!
Minä alan suunnittelemaan nyt synttäreitäni, joita juhlitaan vappuna. Onko jollain jotain hyviä reseptejä tai booliohjeita tai jotain mitä voisin toteuttaa juhliin? Miten te aijotte juhlia vappua? Anonyymitkin kommentoikaa rohkeesti :)

-noora

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Hola! Ristiäiset on nyt vietetty ja pojalle saatiin nimi. Greit! Jos voi sanoo, niin pojan nimi tuli aika lailla "puskista", ketään ei sitä osannut veikata, mutta hieno nimi! Viikonloppu vierinyt mukavasti vapaalla ollessa :) olisipa kaikki viikonloput vapaita! Muutaman viikon päästä lähtö Helsinkiin tätini kanssa, ostoksia ja hotelliyö. Olen jo valmiiksi kurkkinut Lexingtonin ja Gantin tuotteita joita voisi harkita kotiin tuliaisiksi :)


Lexingtonin pussilakanasetti
                                                                      Lexingtonin pyyhkeitä
                                                                Lexingtonin tyynynpäällinen
                                                                    Gantin torkkupeitto
 
                                                                Lexingtonin patakinnas

Artwoodin säilytysarkku





Ja tämä alla olevan kuvan lamppu. Niin pakko saada! Lamppuja on pöytä- ja lattiamallia. Monessa blogissa näitä lamppuja näkee.. Mistä olette omanne hankkineet?



Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille!

-noora