sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Reilu 6kk ja Joulu.


Tarkalleen ottaen 6 kuukautta ja 27 päivää, kun sanomme toisillemme tahdon. Kääk, kun aika menee nopsaan! Onneksi olemme saaneet paljon aikaiseksi, ettei viimeisiä kuukausia tarvitse juosta edes takas tiukkapipona. Kiire, paniikki ja kiukuttelu siinä jokatapauksessa tulee :)
Hei muuten, näin viime yönä unta, että oli mun polttarit.. Tytöt oli järkännyt vaikka ja mitä, mutta pahin oli kun ne vei mut PORIIN, kälyseen tankotanssipaikkaan, jossa tangot oli ihan ruosteessa ja ohjaajaat puhu pelkkää venäjää, eikä niillä ollut juuri rihmankiertämää yllään. En viitsi edes selittää tosta enempää ku alkaa tulla pahaolo.. :)
Sitten ihanaiset kaasoni olivat järkänneet mut hakemaan kesken kauppareissun, ja hakijana oli se Joku radiojuontaja, jota kuuntelen joka aamu töihin ajaessa.. :) perustelut tällä hakija valinnalle oli, että oot aamulla sellasessa horroksessa ajellessas työmaalle ja kuuntelet tätä möreä äänistä miestä radiosta, niin ehkä et pelästy niin paljon yllätystä ku ääni on tuttu :D sit mä vaan kävelin sen miehen perässä ihmetellen miten kenelläkään voi olla noin möreetä ääntä ja tytöt tupsahti puikkoihin!

Nyt alkoi totaalisesti jännittään, meinaan polttarit! Mulla on kolme niin kelmiä kaasoa, että väkisinkin vähä vatsaa polttelee :) <3
Millaisia polttareita teille on järkätty? Mikä ollut parasta?

Aihe vähäsen pomppii, mutta hei, jouluun enää 1 yö, jaiks! O sanoi antavansa jo tänään illalla joululahjansa. O tekee näin joka joulu, että antaa lahjansa mulle jo 23.pv illalla :) 
ehkä se ei jaksa mua ku jännitän ja arvuuttelen kuin pikkulapsi, että mitä saan häneltä lahjaksi<3 Ja tänä vuonna mulla ei ole hajuakaan mitähän saan häneltä.. Ehkä se on jotain urheiluunliittyvää, tai koru, vaate, kodinelektroniikkaa.. En edes tiedä lahjan muotoa! 
Ehkä nyt ymmärrätte O:ta paremmin ;)

Koti on meidän joulun näköinen, ja muuten siivottu ja jynssätty, mutta O:n on vielä sauna ja kylpyhuone pesemättä.. Joulusaunan pitää tuoksua puhtaalta, vasta pestyltä ja hiukkasen tervalta! 
Pyykkikone on surrannut monta kertaa päivässä ja yläkerrassa on laukut pakattuna, lähdemme ystäväjoukolla reissuun<3 Peppi jää kodin rauhaan ja meille muuttaa talonvahteja koko reissun ajaksi, joten ei tarvitse kodin yksinoloakaan reissun päällä surra.

Oikein rauhallista Joulua! Muistetaan antaa jokaisen lapsen ja aikuisen viettää se turvallisesti<3

perjantai 13. joulukuuta 2013

Rakkauden täyteinen päivä!

Heissulivei murut (taas) pitkästä aikaa. Tänään on ollut kertakaikkisen rakkauden täyteinen perjantaipäivä<3 
Tulin juuri kotiin. Olin todistamassa rakkaanystäväni avioliittoa, joka solmittiin tänään maistraatissa. Kylmät väreet virtasi pitkin vartaloa kun kuuntelin lupauksia ja kauniita sanoja, joita kaksi ihmistä toisilleen lupaa. 
Sana -Tahdon, pitää paljon sisällään! 
Toivon sydämestäni, että ystäväni on onnellinen<3


Rakkaus on sitä, että voi rakastaa täysillä, suuttua tulisesti ja pyytää anteeksi sydämestään, mutta silti tietää, että voi tehdä ne turvallisesti, pelkäämättä mitään!
Itse temperamenttisena ihmisenä tiedän, miten paljon voi suuttua esimerkiksi siitä, kun olet miljoona kertaa toiselle sanonut ettei jätä SUURIA työkenkiään keskelle eteistä, ja aamulla (5minuuttia muutenkin aikataulusta myöhässä) löydät itsesi rähmällä lattialta, koska kaaduit niihin keskellä lattiaa oleviin kenkiin. "Ei perkele" kajahtaa lattianrajasta, lasket sadasosa sekunnissa kolmeen ja keräät itsesi pystyyn ja lähdet juosten autolle. Sitten huomaat, ettet lähtiessäsi antanut suukkoa tälle ärsyttäviä työkenkiä omistavalle ihmiselle, joka kääntää vielä kylkeään sängyssä. Ei muutakun takasin sisälle suukko antamaan. Työmatkalla purskahdan itkuun kun kuulen jonkun  biisin, jota olemme yhdessä fiilistelleet ja mietin hiljaa kuinka voi toista niin valtavasti rakastaa.
Niin tai näin, mutta rakkaus on suuri sana ja se pitää sisällään niin ihmeellisiä asioita, joita ei aina voi ymmärtääkään. 
Oletteko koskaan miettineet, mitä olette tehneet rakkauden eteen ja sen vuoksi?
Mielestäni oman sydämen avaaminen toiselle ja rakkauden saaminen on maailman hienoimpia asioita. 
Kuinka paljon arjessa tapahtuu kaikkea pientä ja suurempaa, jota ajattelematta teet, "vain" koska rakastat puolisoasi, lähimmäistäsi? 
Näitä asioita on hyvä pohtia.

Kotona odotti myös paketti, joka oli täynnä hyvältä tuoksuvaa rakkautta.. Uusi hajuvesi, ah! Kuolattuani tätä tuoksua monen monta aikaa sain aikaiseksi hankkia sen.
Onko teillä jotakin suosikki tuoksua, jonka nimeen vannotte? Minulla se on tässä ja nyt!

Giorgio Armani- Acqua di Gioia


Ps. Oletteko jo hankkineet joululahjat?

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Still alive!


Täällä ollaan, vaikka hiljaiseloa ollaan elettykin..
Mulla ei ole oikeesti mitään rustattavaa, ei kertakaikkisesti mitään.
Meillä on kovasti "häävihko" ja kynä sauhunnut, kun kaikkia häihin liittyvää on laitettu muistiin.
Luulin olevani kovinkin ajoissa soittaessani kukkakauppiaalle, mutta siellä oltiinkin eri mieltä :)
Ainakin 100 kiloa on pudonnut harteilta, kun ollaan lyöty lukkoon muutama tärkeä juttu häitä varten, meillä on nimittäin hääkuvaaja ja bändi varattuna, jaiks! Palaan niihin paremmalla aikaa!

Kuvat eivät liity mitenkään tapaukseen, mutta laitetaan nyt tulemaan :)






O ja Peppi odottaa jo eteisessä malttamattomina mua mukaan lenkille. Palataan murut! :)

Uusi osoite..

Heip pitkästä aikaa! :) Blogi on jäänyt toooodella pitkälle tauolle. Jos pähkäilette, niin hääjärjestelyt ovat edenneet hyvää tahtia ja paljon on jo saatu aikaiseksi, lähinnä paperille siis. Mutta eikös niin sanota, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? Ainakin haluan uskoa näin :D
Mitään syytä blogin hiljenemiselle ei ole, mutta kuitenkin, aion nyt lopettaa tämän Morsiamesta vaimoksi- blogin ja alkaa kirjoittamaan hääjuttuja ns. ykkösblogin puolelle, tässä linkki: http://noorasday.blogspot.fi/ .
Tämä jääköön siis viimeiseksi postaukseksi täällä, jatketaan Noorasdayssa :) 


Kiitti ja pus <3

tiistai 8. lokakuuta 2013

Huh huh!

Kuinka tehokas vapaapäivä takana! :) Starttasin päivän heräämällä jo ennen seitsemää.. Tietokone auki, uutisten tsekkaus, aamukahvi(pannullinen) ja muroja. Tiskikone pyöriin, imuri käteen.. Pölyjen pyyhintä, lattioiden pesu. Toinen pyykkikoneellinen pyörimään. Sitten tulikin kaveri tyttärensä kanssa. Nopeesti käymään siskolla, jossa en saanut edes kahvia :) Pepin aika käydä eläinlääkärillä ottamassa rokote. Siitä suoraa höökiä kaverille kahville.. Vihdoin kotona! Ruokaa äkkiä ennen kun pyörtyy!! Sitten tuli muru kotiin <3 kaveri, jonka kanssa ollaan viimeks nähty liian kauaa aikaa sitten, tuli käymään, sanni oot ihana! :) mamikin sai osansa tästä päivästä, keittämällä iltakahvit. Äiti haisi niin paljon valkosipulille, että nauroi kippurassa kun siirryin hänen vierestään "muka huomaamattomasti" koko ajan kauemmas :) sit vielä kaupan kautta, josta käteen jäi ainoastaan karkkipussi(?!), mutta karkit olivat niin pahoja, että nekin jäi syömättä, huoh. Nyt iltapalaa, telkkaa, kainalorakkautta. Ai niin, lakanoiden vaihto vielä! :) 




Ei muutaku rauhaa ja rakkautta murut! <3

perjantai 4. lokakuuta 2013

Perjantai aamu ja..


..pohdintaa työvuoroista. 
"Se on täällä taas, perjantai! wuhuuu!" , no jes, vastaan katkeran suolaisella äänellä.. Välillä pohdin, että miksi ihmeessä valitsin ammatin, jossa ollaan pääsääntöisesti kuukaudesta 3/4 viikonloppua töissä? Suorastaan kadehdin välillä ihmisiä, joilla on aina viikonloput töistä vapaata. Silloinhan voi suunnitella vaikka mitä! Tietää aina etukäteen olevansa vapaalla, joten voi sopia menoja, voi suunnitella reissuja ja tärkeintä, saa olla rakkaidensa kanssa kotona. Jos mietin itseäni normityössä eli ma-pe töissä ja viikonloppu vapaalla, niin uskallan väittää, että olisin paljon virkeämpi, jaksaisin paremmin ja työkaverit välttyisivät mun sunnuntaiaamukriisiväsymyslaiskiainen kohtauksilta :) Puolustan itseäni, sillä yleensä olen töissä pirteä ja reipas, mutta joskus ne the sunnuntaiaamuvuorot saavat minut liioiteltuna hulluuden partaalle! :)

Sitten niitä vuorotyön hyviä puolia.. raha, viikonlopputöistä ja pyhistä tienaa hyvin, sitten on kiva palkita itsensä kun on ollut reipas :) Lauantai iltana ei tarvitse keksiä tekosyytä miksi ei halua lähteä johonkin, riittää kun sanoo, sunnuntai ja aamuvuoro. Hyviä puolia on myös arkivapaat, esim tänään, kun sai herätä kuvissa näkyvän poitsun ääneen "Noola misä mun nalle o?"

Ja tiedän, että tämä on ammatin valinta kysymys, ja olisi pitänyt miettiä sitä aikoinaan. Ja tiedän että olen suht nuori vielä, mutta KUKAAN hoitoalalla ei voi väittää ettei joskus kiinnostaisi mennä viikonloppuna töihin, varsinkin sunnuntaina.. NIH!

Minkälaista työviikkoa te teette? Tiedän että täällä on muitakin hoitoalan ihmisiä, koetteko te viikonlopputyöt joskus raskaaksi? Onko teillä vuorotyöläiset perheenne / itsenne kanssa jokin juju, jonka teette / teet aina kun on vapaa viikonloppu, esim. speciaali ruoka, leffailta jne..?



Aamupalaa nassuun ja lastenohjelmia!


Peppi ihmetteli pöydällä olevaa häkkiä.



Olipa työ raskasta tai ei, tämä karvapampula pitää hyvää huolta siitä, että meillä pysytään hyvällä tuulella :)
Tänään on muuten Eläintenpäivä, joten annetaan tuplarapsutukset ja hyvänäpidot rakkaille eläimillemme!
Peppi pääsee tänää pidemmälle lenkille ja saa uuden lelun :)


Kuulemiin! 

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Neuleen uusi elämä

Vanha, ystävältäni ostama Massimo Duttin kauluksellinen poncho koki muodonmuutoksen. Alpakan villaisessa ponchossa oli korkea, paksu kaulus, jonka vuoksi en sitä voinut käyttää. Villa suoraan iholla, au kutittaa!


Sik sak.. ja kaulus irti!
Rapsutin pari kertaa päätäni ja mietein, mitä hittoa.. Tämän jälkeen virkkasin puhtaan valkoisesta 7 veljenlangasta neuleeseen uuden kauluksen


Nyt kaulus on avara, ei kutiava, siisti.



Sitten se kaulus, joka jäi ylimääräiseksi.. 



TUPSU :
-leikkaa (esim maitopurkista) kaksi pyöreää pahvin palaa
-tee molempiin paloihin n. 1cm halkaisijaltaan reikä
-laita pahvit vastakkain
-pyöritä lankaa aina reiän läpi pahvien ympärille
-tee tätä niin kauan, kunnes reikä menee umpeen (kannattaa lopussa käyttää virkkuukoukkua langan  läpivetämiseen, jotta tupsusta tulee oikein tuuhea)
-leikkaa ulkoreunasta langat poikki
-kiinnitä langat yhteen laittamalla pahvien väliin lanka, ja tee sinne oikein piukka solmu, ettei hapsut irtoile
-irroita pahvit
-nypi tupsu tuuheaksi
-valmis!

Kauluksesta tuli pipo :)




Laitan neuleesta kuvaa, kun se pääsee ylleni.

Me jatketaan Pepin kans vapaapäivän viettoa.







Taidetaan lähteä lenkille raikkaaseen syysilmaan! Moikka!


maanantai 23. syyskuuta 2013

Vanha renginkaappi myynnissä!

Tällainen komistus olisi myynnissä.
Tarjoa rohkeasti!
Kaappi on jostakin 1900-luvulta ja kaipaa vain pientä entisöintiä!

Vanha renginkaappi myynnissä!

Tällainen komistus olisi myynnissä.
Tarjoilkaa rohkeasti! 
Kaappi on jostakin 1900-luvulta ja kaipaa vain pientä entisöintiä!


tiistai 27. elokuuta 2013

Lewikset repee, kirjaimellisesti!

Siivoilin mieheni vaatekaappia, pitäen silmällä millä hän mahdollisesti haluaisi täydentää kaappiaan syksyksi. No nyt pitää ainaki hankkia housuja, kun mä vein sen farkut :) Lewikset repes totaalisesti eilen!

Tykkään sisustaa, niinku varmasti kaikki tutut tietävätkin, ja kun mieleen juolahtaa jokin, must have!- juttu, niin se on menoo sit!

Laadukkaat farkuthan kestävät vuosista toisiin ja vähän nahkan tavoin, ns. paranevat vanhetessaan.. Useaan otteeseen olen esim. Hemtexillä hypistellyt farkkuista mattoa, josta en ole halunnut kuitenkaan pulittaa about 25€, jep, tuo raha on varmasti mennyt johonkin muuhun, mutta SILTI! :D

Eilen päätin toteuttaa sen itse..



tarvitset:

- farkkuja
- sakset
- ISON virkkuukoukun
- iloista mieltä ;)

Revi farkut riekaleiksi. Virkkaa, virkkaa ja virkkaa!





Laittelen kuvia sitten valmiista matosta!

Nyt syömään omenakaurapaistosta tuorejuustolla :D ai niin, oon dieetillä!


torstai 22. elokuuta 2013

Osta mekko ja saat toisen kaupan päälle!


NYT MEKKO OSTOKSILLE!

Nellyllä menossa kampanja, jossa ostaessasi Elise Ryanin mekon, saat toisen mekon kaupan päälle, wau! Kampanja voimassa enää huomisen perjantain, tai niin kauan kuin tavaraa riittää, joten ole nopea! Suoraan mekkoja tiirailemaan  TÄÄLTÄ !


perjantai 16. elokuuta 2013

Good day!

Ensimmäiseksi pahoittelen kuvien laatua.

Tänään on ollut todella hyvä päivä. Päivä startattiin pepin kanssa noin tunnin aamulenkillä. Sitten tuli sisko, kummipoika, äiti ja veli kylään. 
Hetken päästä oltiinkin jo ystävän kanssa kahvilla :) ( kaikkien noiden edellä mainittujen juttujen lisäksi auto haettu huollosta ja pesty 2 koneellista pyykkiä :D, ja kello on 12! ) GO GO!! 

Kierreltiin kauppoja ja poikettiin kirppiksellä. Gigantista löysin uuden hlövaakan(kehonkoostumusmittarilla) ja talousvaakan. Päivän aikana myös yks senkki lähti matkaan, parit kynttilänjalat, tuparilahja, tarjottimia..
Päivän saldo: Nappiin menneitä ostoksia!








tiistai 23. heinäkuuta 2013

Voihan koirankarva!


Lupailin enemmän kotikuvia, tässä niitä tulee.
Kodissamme hallitsee valkoinen, mutta lämmöntuntua ja fiilistä pitää tuoda joukkoon, maanläheiset sävyt hoitavat sen puolen. Rouheutta pitää olla joukossa ja välillä on kiva revitellä kristallilla ;) Tosin löytyy meiltä välillä roosaa, turkoosiakin. Mutta siis kodissamme haluan vallitsevan rauhallisuus, turvallisuus, valoisuus, puhtaus ja sellanen lämmöntuntu, jota en osaa selittää :) juu nou! Sillälailla, että kotiin on kiva tulla ja siellä viihtyy! Koska me ollaan aika ajoin melkoisia kotirottia, on tärkeää panostaa kodin viihtyvyyteen.
Olen huomannut, että nykyään mietin myös käytännöllisyyttä kun "dekoreedaan" kotona. Ensimmäisessä omassa asunnossa, johon muutin nuorena, oli siellä melkoisia räpellyksiä. Kaikki oli kivaa kun vaan näytti kivalta. Sellasta halpaa krääsää, joka kesti yhden tyttöjenillan :) Huh niitä parvekkeenkin virityksiä! No se siitä..



Paljon lämpimiä tekstiilejä, vilttejä, tyynyjä, mattoja etenkin syksyn saapuessa.
Hups, tänään keittiöön ja eteiseen laitoin matot lattiaan, 
vaikka yleensä kesäaikaan lattiat saavat olla paljaana :) ihana tepastella paljain varpain lämpimällä matolla!







Raakalautaa, rosteria, rottinkia, ajan patinaa.








Nyt aion ottaa rennosti, kun koko aamupäivä on mennyt siivoillessa.. 
Uskomatonta!, kuinka paljon koirastamme lähtee karvaa.. Imuroinnista about kaksi tuntia, niin karvaa on jokapuolella. Huoh.


Ps. Muistin juuri, että auton takaluukussa on pari vanhaa tuolia.. Taidankin mennä niitä ropsuttelemaan :)